Luulisi, että tähän pettymykseen menkkojen kurvatessa paikalle rysäyksellä olisi jo tottunut, kymmenen kuukautta yritystä on jo takana. Mutta kun ei! Järkyttävät itkuraivarit ovat näköjään mahdotonta kiertää. Ensin iskee tyyntä myrskyn edelle. Onnistuneesti pystyin jatkamaan jo alkanutta siivousta ja järjestelyä eilen ja uskottelemaan itselleni, ettei tämä nyt niin kauhea asia olekaan ja johan tätä osattiin odottaa. Kunnes illalla iski romahdus. Taas. Matkan varrella lohduttaneet viisaudet eivät tunnu yhtään auttavan ja puoli yötä meni taas lapsettomuus asiaa surressa yksin ja yhdessä. Mies reagoin omalla tavallaan ja kävi juoksemassa itsensä henkihieveriin illalla, jonka jälkeen hänestä ei paljon tukea irronnut, kun minä taas tapani mukaan ensin itsekseni murjotettuani nyyhkin kovaäänisesti kohtaloamme puolen yötä. Aamulla oli sitten taas niin järkyttävä olo, etten yksinkertaisesti halunnut nousta ylös. Tuntuu taas siltä, etten jaksa enää tätä yritystä. Pettymys on aina hirveä, kun menkat alkavat. Menkojen mukana tulee tietysti huono olo ja pää on hormooneista sekaisin, joka oikein korostaa pettymyksessä märehtimistä. Miksei näihin asioihin millään totu? Tuntuu, että tämä lapsen tulokseton yrittäminen varastaa leijonan osan kuukaudesta suruineen ja odotuksineen ja nyt alkaa jo varjostaa arkea. Tuntuu kuin elämä ei menisi eteenpäin ja jumittaisimme samassa kohtaa kuukausi toisensa jälkeen, vaikka tiedän ettei näin todellisuudessa ole. En jaksa innostua mistään uusista jutuista tosissani, koska todellisuudessa haluaisin nyt vain elää vauvaarkea. Koska on meidän vuoro? Kuinka kauan meidän pitää vielä odottaa?

Jossain määrin helpottava asia on se, että enää kaksi kuukautta tulokseton yrittämistä, niin voimme lähteä varaamaan aikoja lapsettomuustutkimuksiin.  Kun tuntuu tuskaiselta, niin sekään ei helpota. Olo on kerrassaan hirveä. Eikai tässä muu auta kun kestää ja kyllähän sen alitajuisesti tiedän, että aina olemme selvinneet ja tulemme selviämään tästäkin, mutta enää en kestä näitä tunteita ja sitä aikaa, jonka ne varastavat. On järkyttävää huomata, että nyt ei pysty tekemään mitään, koska on niin huono olo tämän asian takia. On annettava huonon olon mennä, kunnes taas jaksaa. Huomenna on uusi päivä. Sureminen on työläs prosessi ja tämä lapsettomuuden päänsärky erityisen vihlovaa juuri nyt.