Olipas pitkä tauko kirjoittelussa. Luulin jo hukanneeni salasanani, kunnes se sitten lähtikin yllättäen tänään toimimaan. Maha ja tissit kasvavat iloisesti ja siihen sopeutuminen on ollut haaste. Toisaalta tosi mukavaa, mutta samalla hyvin outoa. Raskaus ei vieläkään ole täysin minulle konkretisoitunut, vaan tuntuu edelleen hyvinkin epätodennäköiseltä,että meille tosiaan tulee vauva elo-syyskuussa. Ajattelin, että lapsettomuushoitojen kokemus ei kauheasti vaikuttaisi raskauden iloihin ja suruihin, mutta jotenkin lapsettomuuden tuska edelleen värittää arkea. Se näkyy parhaiten ehkä juuri että on alkanut pelkäämään kaikenlaista, eikä tahdo uskoa, että asiat voisivat tällä kertaa mennä hyvin. Vaikka olen jo antanut itselleni luvan lähteä tekemään pieniä hankintoja, niin sekin on haasteellista. Äityisvaatteiden ostaminenkin tuntuu hassulta. Jotenkin ei tahdo uskoa tätä kaikkea todeksi ja että se maha tulee vielä kasvamaan todella isoksi, kun tämä kaikki nyt vihdoinkin tapahtuu, niin pitkän odotuksen jälkeen. Kauheasti ei ole samassa tilanteessa olevia ystäviä, joten lapsettomuushoitojen aikana kokemani yksinäisyys näyttää jatkuvan näin raskaudenkin aikana.