Hyvää loppiaista! Eilen sitten alkoi flunssa vaania tätä neitokaista ja nyt on tukkoinen ja vetämätön olo. Onneksi ei ole kuumetta ja minulle onneksi ei helposti kuume nousekaan. Tämä Suomen ilmasto ei vaan selvästikään sovi minulle. Stressi on helpottanut kun siirryttiin taas uudelle viikolle ja ruskeat vuodot ovat vähentyneet hyvin vaaleiksi ja vähäisiksi, joten en ole enää niin niistä huolissaan. Bloggaajatoverit ovat myös jakaneet omia kokemuksiaan, joka on helpottanut. Eli taipaapi tuo tiputtelu olla aika yleistä näin alkuvaiheessa. Raskausoireetkin ovat jonkin verran voimistuneet. Aamupahoinvointia ei niinkään nyt ole ilmennyt, mutta keskellä päivää ja illalla hyvinkin. En tahdo millään muistaa, että jatkuvasti pitäisi olla syömässä jotain tai tulee ihan uskomattoman huono-olo. Eilen melkein oksensin ja pyörryin kauppaan kun tuli lähdettyä sinne siten, etten ollut syönyt mitään viiteen tuntiin. Luulin jo että nyt olen oikeesti tullut tosi kipeeksi, ennen kuinn älysin, että täytyisi ehkä syödä jotain niin se voisi helpottaa. Mentiin miehen kanssa kahville ja ohoh, olo parani kummasti kun söin suolaisen piirakan ja joi kuuman kaakaon. Vitsailtiin miehen kanssa, että hänen täytyisi ryhtyä pitämään taskussa minulle aina välipaloja matkassa, samaan tyyliin, kun meillä on taskut aina täynnä koirannameja. Että jos alkaa heikottaa tai ärrimurri nousta kolostaan, niin eikun banaania suuhun vaan ja äkkiä!