Toivoin joulukuussa hyviä uutisia tammikuulle ja joulupukki taisi toiveeni tällä kertaa kuulla. Kaksi vuotinen projektimme on vihdoin päässyt niin sanotusti liikkeelle ja saimme joulun alla vahvan plussan raskaustestiin. Itkuhan siinä pääsi molemmilta ja vieläkään emme voi uutista oikein todeksi uskoa vaikka raskausoireitakin on jo hieman ollut. Tuntuu aivan epätodelliselta, että ensimmäinen Putki-Vaavimme on näin sitkeä yksilö. Vaikea uskoa, että voi olla näin hyvä tuuri, pitkän epäonnisen jakson jälkeen. Ehkä mieheni oli oikeassa: pojat tarvitsivat vain vähän uintiapua, niin tytöt hoitavat sitten homman kotiin =)

Raskausviikkoja on nyt kassassa 5 ja kuutta kohti mennään. Viikolla seitsemän on jo varattuna lapsettomuusklinikalla varhaisultra. Luulen, että vasta siellä kohtaa asia alkaa tuntua todelta, jos kaikki on hyvin. Klinikalta jo antoivat ohjeita keskenmenon varalta ja kehottivat odottaamaan varhaisultraan, jonka jälkeen vasta yhteys neuvolaan. Hieman pelonsekaisin tuntein ultraa odotellaan.  Toisaalta haluan uskoa vahvasti, että sitkeä alkiomme jatkaa kehittymistään ja kaikki menee hyvin ja että vihdoin saamme oman nyytin elo-syyskuussa 2011!!! Tämä vuosi ei voisi paremmin alkaa. Nyt jaksan uskoa, että kaikki muut asiatkin järjestyvät aikanaan.