Tulokseton yhdeksän kuukautta kestänyt raskauden yritys nostattaa monenlaisia ennalta arvaamattomia tunteita pintaan. Psyykkinen stressi ikään kuin multiploituu mitä enemmän kuukausia menee eteenpäin. Aluksi jaksoi olla hyvinkin toiveikas ja innokas. Mutta mitä enemmän kuukausia takana, sitä vaikeammaksi seuraavat kuukaudet muodostuvat. Omaa rooliaan taustalla pelaa krooninen sairauteni, jonka ei pitäisi vaikuttaa suoranaisesti hedelmällisyyteen, mutta silti se psyykkisen stressin kasvaessa, tuntuu oirehtivan entistä enemmän ja kiristävän otettaan minusta. Huolenaiheena on tietysti lääkitykset ja tasapainoilu eri lääkärien mielipiteiden välillä. Raskaus on vähintääkin suunniteltu, ja tulisi ajoittaa taudin rauhalliseen vaiheeseen, mutta entä jos sellaista ei tulekaan? Raskauden ajoittaminen tuntuu myös mahdottomalta, kun sen alkaminen ei olekaan niin yksinkertaista, kun lähimmässä tuttapiirissä, jossa vauvoja tuntuu sikiävän tuon tuosta ihan pelkästä miehen näkemisestäkin!

Viimeisin karvainen pettymys yk9:n loputtua negatiivisen tulokseen, toi menkat romahduksen tullessaan. Kuukausi toisensa jälkeen on enää mahdoton stempata. Kierron viimeiset viikot käyvät raskaaksi kun toivo nousee ja mihinkään ei voi keskittyä, ei mihinkään, kun jatkuvasti on toivottava, että jospa se nyt tärppäisi. Joko olisi meidän vuoro? Aluksi yrittää olla kuin ei olisikaan. Menkat alkoi, eipä tunnu missään. Seuraava päivä toikin lohduttoman surun tullessaan. Pettymys on niin suuri, vaikka luulisi, että tähän mennessä siihen on jo tottunut. Pettyneenä ja surullisena kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta ja tuntuu ikään kuin, että mihinkään ei pysty, eikä mitään saa aikaiseksi. Huh! Siinä surussa päätin, että nyt kirjoittaminen tästä prosessista voisi auttaa ja lieventää psyykkistä stressiä. Harvoille tästä asiasta haluaa puhua ja ne harvat, joille tästä puhuu, eivät välttämättä ymmärrä, koska ovat aivan eri elämäntilanteessa. Lapsettomuus tuntuu olevan muutenkin hyvin vaiettu asia, jatkuvasti vain törmää uutisiin, että "ohoh, tultiin raskaaksi heti, vaikka ajateltiin, et tulee sit kun tulee", mutta kukaan ei puhu niistä, joille se ei olekaan niin helppoa.

Hauskinta mielen myllerryksissä on se, että vaikka eilen oli lohduton suru, niin nyt on mieli päättänyt taas ryhdistäytyä. Itkut on itketty ja toivo hiljalleen taas nousee kohti uuttaa kiertoa ja uutta yritystä. Vaikka eilen vannoin miehelleni, että tätä yritysrumbaa en enää jaksa. Se on jännää miten ihmisen mieli elpyy ja sitä alkaa taas jännittämään ja odottamaan, että taas uutta putkeen. "Tässä kuussa varmasti onnitumme."Jaksaa taas kuunnella ihmisten raskauskyselyitä ja törkeitä kommentteja. Jaksaa taas vakuutella ympäristölle, että kaikki on hyvin, vaikka ei ole. Sisällä asuu surullinen vauvakuume, joka on suljettu sisälle. Ulospäin on mahdotonta kuumeilla.

Uusi mottoni onkin siis: pää edellä kohti uusia vastoinkäymisiä!