Vihdoin ja viimein saimme maanantaina tuloksia ja masentavia ne olivatkin. Miehen simppanäytteessä todettiin hedelmöittymiskyvyn alentuneen ja kolmenlaista ongelmaa. Omin avuin raskauden todennäköisyys on hyvin epätodennäköistä, joten saimme lähetteen sairaalaan, jonne odotusaika noin6 kk. Minulle tutkimuksia ei voitu tehdä, koska epäilyksenä oli, että ovulaatio olisi jo mennyt, joten ne siirrettiin seuraavaan kiertoon.

Olin eilen kuin sumussa, sain kuitenkin varattua ajan yksityiselle,jossa tänään jo kävimme konsultaatiossa. Ohjelmassa on nyt sitten hormoonit minulle ja kokeilemme ekaksi inssiä, jotta saamme lisätietoa miehen pojista. Inssille en nyt suuria toiveita aseta. Järeämpiä aseita todennäköisesti tarvitaan. Oli todella ahdistavaa käydä lapsettomuuslääkärillä, vaikka olen suostuvainen kaikkiin hoitoihin. Lääkäri oli jotenkin niin ärsyttävän epäempaattinen ja kliininen.

Päätettiin myös kertoa molempien vanhemmille, että loppuvat ajattelemattomat kyselyt ja tietävät hekin missä mennään. Lomasuunnitelmat jouduttii perumaan, ja nyt en oikein tiedä mistä sitä saisi kiinni, että jaksaisi arkea tämän kaiken keskellä pyörittää. Tuntuu, että en oikein enää jaksa tätä kaikkea, vaikka nyt on suunnitelmaa ja vaikka mitä. Mietin vain, että miksi näin kävi meille ja miksi ihmeessä ollaan jätetty lapsen teko näin myöhään, että se halu saada oma lapsi on jo ihan älytön.