Tällä viikolla on ollut hankaluusia saada kiinni asioista. Lopputyötä pitäisi kaikki päivät kirjoittaa, mutta ahdistus vaanii joka nurkan takana. Välillä jaksaa kirjoittaa rauhallisena kuin budhalainen munkki ja toisena päivänä on taas piru irti. Silloin kun tuntuu, ettei lopputyö etene, on tämä blogi hyvä paikka purkaa tuntoja.

Tämä vauvaprojekti tuottaa jossain määrin yksinäisyyden kokemusta. Päivittäin tuntee olevansa asian kanssa yksin. Varsinkin kun puoliso on paljon taidokkaampi sulkemaan asian mielestään ja keskittymään muihin asioihin. Itseltä tämä taito on jäänyt vajaavaiseksi. Tuntuu, ettei ole lähipiirissä oikein sellaista henkilö, joka olisi vastaavassa tilanteessa ja jonka kanssa asioita voisi luottamuksellisesti jakaa. Ajoittain kuin yrittää purkaa pahaa mieltään ja päässään askarruttavia asioita vauvaprojektista ja vastassa on lateuksia, kuten "Kyllä teillä on aikaa!" niin se turhauttaa. Ehkä vain haluisia, että joku kuuntelisi, eikä olisi heti tuputtamassa ratkaisuja tai asian pois pyyhkimistä päiväjärjestyksestä.