Hormonihoidot pyörähtivät viikko sitten käyntiin ja nyt on olo kuin joulukinkulla. Istuminen alkaa käydä tuskalliseksi ja turvottaa. Toisaalta on helpottunut olo, että päästiin hommiin. Viikonloppuna tosin meinasi mennä kuppi nurin, kun tuli taas uusia raskausuutisia. Ah, niin hankalaa niellä. Kunniakkaasti kuitenkin selvisin tilanteesta teeskennellen totaalisen tietämätöntä aiheesta.

Neulatyynynä toimiminen on mielenkiintoista. Mieheni toimii onneksi sadistisena sairaanhoitajana ja hoitaa pistely puolen, itse en siihen pystyisi. Mahassa onkin jo komea rivi mustelmia ja toisen apteekkikäyntikerran jälkeen finanssikriisi tekee tuloaan. Kyllä on hormooneissa katteet kohdallaan =) Tänään oli ensimmäinen ultra ja hyvin olivat siellä kasvaneet, nyt jo piti laittaa jarrua päälle, etteivät lähde irtoilemaan. Koossa oli ilmeisesti paljonkin hajontaan, toivotaan, että ne pienemmätkin heräävät nyt sieltä mukaan turvotukseen. Kyllä tämä on tuntuu jotenkin hullulta.